Uutisia
28.8 osallistuimme Kihniön ryhmänäyttelyyn. Tuomarin toimi Markku Santamäki.
Jessellä oli hieno päivä ja tuloksena oli PU1, ROP ja vielä RYP4.
Saimme siis kolmannen sertin ja Jessestä tuli Rantakankaan ensimmäinen FIN MVA!!
Paluumuuttaja Minni oli myös mukana saaden EH:n ja voittaen avoimen luokan.
Tulos oli hieno sillä tuomarilla oli todella tiukka linja.
Tuhannet kiitokset Iirikselle ja Hannalle matkaseurasta hienona päivänä =)

Tässä ylpeä Jesse ja palinnot =)
Kesä on kulunut lähinnä uiden ja hikoillen. Jessen kanssa muutamassa näyttelyssä ollaan käyty pyörähtämässä.
Oulun KV näyttelyssä 11.7. Jesse oli PU2 saaden toisen serttinsä ja vara CACIB:in.
Joensuun erkkarissa saimme ERI:n ja sijoitumme AVO luokassa neljänneksi. Lisäksi osallistuimme Isä Reinon jälkeläisryhmään.
Täällä tuloksia Joensuun erkkarista.
14.8 Jesse osallistui taippareihin Padasjoella ja tuloksena NOU1 =).
Suurkiitokset järjestäjille mukavasta päivästä ja onnittelut muille taipuneille!!

Jäppinen elokuussa 2010
Helmi ja Rokkipoika kävivät silmäpeilauksessa 16.6. ja kumpikin sai terveen paperit.
Helmi-Orvokki kävi ultrassa ja tällä kertaa ei pentuja näkynyt.
Uusimme saman yhdistelmän syksyllä Helmin seuraavasta juoksusta.
Otto, Bono, Manu, Roki ja Jesse kävivät 4.5 lonkka- ja kyynärkuvissa.
Jessen ja Roki vastaukset saimme jo Kennelliitosta ja tulos oli kummankin osalta A/A ja 0/0.
Nyt jännityksellä odotamme loppuja tuloksia.
Helatorstaina Peppi,Miinu ja Toivo osallistuivat Kangasniemellä näyttelyyn. mukana oli myös iskä Foxi.
Toivo oli ROP-pentu ja Miinu VSP-pentu. Kovati olivat tytöt samanoloisia ja sieviä.
Nyt odotellaan vauvojen kanssa, että kasvavat ja kehässä käydään loppukesästä.
Pääsiäisen päätteeksi olimme Toivon ja Jessen kanssa Ruovedellä ryhmänäyttelyssä.
Toivo oli ROP pentu =)
Jesse Jäppinen esiintyi edukseen ja juokseminenkin onnistui yli puolet ajasta.
Jessen kanssa kun on ongelmana, että Jäppisestä kun on kiva seurata ja kontakti on hyvä.
Tuolloin etupää kuitenkin nousee ja etujalkojen liikkeestä tulee kauhovaa.
Tuloksena tänään siis PU2 ja eka SERTTI!!!
Kevään kunniaksi ja Toivo-pojan saavutettua 7kk iän aloitimme näyttelykauden.
Korpilahdella 28.3 Toivo Oli ROP pentu. Toivo esiintyi hienosti ja muutenkin käyttäytyi rauhallisesti.
Taitaa olla Foxi-iskältä peritty tuo rauhallinen luonne =)
Rokki-poika sai Jun Eh:n vauhdikkaan esityksen päätteeksi, mm tuomari oli niin kiva että selälleen piti Rokki-pojan aina heittäytyä =)
Muutenkin oli näyttelyyn tullut paljon ihania koiria ja ihmisiä joita kaikkia olisi pitänyt moikata...
Tarkennat tulokset löytyvät
Noutajien keskustelupastan tuloksista.
Marraskuussa Roki eli R. Kusti Urmas palasi perheen ajan puutteen vuoksi täyentämään laumaamme
Hienosti poika on laumaan sopeutunut, vaikka typyjen juoksut vähän pojan päätä sekoittavat =)
Topin kanssa leikkii kovasti ja Jäppien on Rokin paras kamu.
Typyt komentavat nuorta poikaa ja opettavat talon tavoille
Bertta ulkoruokinnassa
Elokuun kolmas päivä olimme Saarijärvellä Linnan kylällä tekemässä verijälkeä Bertalle ja Jesselle.
Jäljen jälkeen päästin koirat juoksemaan koirakavereiden kanssa. Bertta ja Jesse tietysti juoksivat rantaan uimaan.
Jesse palasi takaisin n. viiden minuutin kuluttua, mutta Berttaa ei kuulunut takaisin.
Aluksi huutelin typyä, mutta mitään ei kuulunut. Ja siitä sitten alkoi etsintä.
Ensimmäinen viikko Berttaa etsittiin isolla porukalla Saarijärven ja Äänekosken väliltä.
Kaikki metsä- ja mökkitiet tulivat tutuksi. Lisäksi laputimme ison alueen,
mutta minkaanlaisia havaintoja ei kuulunut.
Noin puolitoista viikkoa Bertan katoamisesta saimme soiton Kannonkoskelta, missä Bertasta oli useita havaintoja,
osa oikeita ja osa vääriä. Typy oli lähtenyt jostain syystä kohti Kannonkoskea.
Niinpä etsinnät siirtyivät Kannonkoskelle.
Edelleen isolla porukalla etsittiin, Suurkiitokset Leilalle, Minnalle, Iirikselle, Maurille,Tarmolle, Steffelle,
Miralle ja Tonille sekä Linnan kyläläisille Ja tietysti suurkiitos kaikille Kannonkoskelaisille,
jotka ovat meitä etsinnöissä auttaneet.
Hannnu löysi sattumalta jäljet hiekkakasasta Vihtaperältä, jonne Bertta sitten onkin sittemin jäänyt asustelemaan.
Aluksi meillä oli lukuisia ruokintapaikkoja, ja vähitellen saimme vähennettyä ruokakupit yhteen ja
saimme aloitettua loukotuksen. Kiitokset Kirstille ja Erkille loukon lainasta.
Saalista emme ole saaneet, mitä nyt paikalliset kissat ovat muutamaan kertaan loukussa vierailleet.
Nyt ennen joulua vaihdoimme loukon toisen malliseen ja edelleen loukutamme.
Tanjalle ja Nadelle kiitos kanu-loukon hankinnasta
Aina kun näiden kuluneiden viiden kuukauden aikana on usko mennyt ja olemme alkaneet epäillä,
että Bertta on menehtynyt, niin typystä on tullut näköhavaintoja.
Eli ilmeisesti ainakin toistaiseksi on elossa ja havaintojen mukaan hyvissä voimissa.
Sporttisessa kunnossa typy kuulemma on, mutta liikkuu reippaasti... =)
Jatkamme siis edelleen loukottamista ja käymme edelleen lähes päivittäin
Vihtaperällä viemässä ruokaa loukkuun ja hajustamassa loukun ympäristöä..
Koko syksy on mennyt Berttaa etsiessä ja huoli on koko ajan typyn pärjäämisestä ja selviämisestä.
Ajattelin aina ennen, että meille ei voi koskaan käydä näin,
varsinkin kun Bertta on aina ollut se mamman koira, joka ei ole minua päästänyt silmistään.
Mutta kaikki on mahdollista.

Bertan uudet naapurit
Iidan vauvoista Toivo sitten jäi meille. =)
Iita synnytti tiistaina 18.8 viisi vauvaa.
Kaksi mustaa tyttöä ja kolme ruskeaa poikaa.
Äippä hoitaa vauvoja erittäin innokkaasti =)
Jäppinen, Elma ja Elsa-mummo osallistuivat Jurvan ryhmääyttelyyn 1.8.
Elma oli narttupentujen 2., mummo sai EH:n ja Jäppinen oli PU2 saaden varasertin.

Mummo ja lapsenlapset. Seinäjoen poppoolle kiitos mukavasta näyttelypäivästä.
Jäppinen ja Elma osallistuivat Kihniön ryhmänäyttelyyn 25.7.
Elma neiti oli hieno "metsästyslinjainen" pentu, noita jalkoja kun vauvalla riittää =)
Jäppinen sai EH:n ollen lupaava.
Mukana oli myös Danny, joka sai ERI PU2 ja sai varasertin.
Iida sai jäädä kotiin tältä reissulta mahansa kanssa.
Ala-Keiteleen kennelkerho on järjestänyt taipparikurssin.
Jessen kanssa olemme kovasti treenanneet ja Helmi-Orvokkikin on
välillä ollut mukana.

Tässä Helmin ja Jessen tyylinäytettä. Kuvat on ottanut Suvi Huuskonen.
Iita kävi ultrassa pe 17.7 ja näkyihän siellä ihan reilusti pentuja.
Pentujen odotetaan syntyvän viikolla 34 ja luovutus viikolla 42.
Yhdistelmästä odotetaan mustia ja mahdollisesti ruskeita vauvoja.
pennuista tarkemmin tietoa
pentusuunnitelmia sivulla
Jesse osallistui Laukaan näyttelyyn ja tuloksena oli EH. Tällä kertaa sain Jäppisen juoksemaan
"koiramaisesti".
Pikkuneiti Lissu (R.Lyyti Ilona) Kävi mummolassa viikonloppukylässä. Hienosti oli pikkuneiti kasvanut.

Lissu ja mummo
Etna ja Jesse kävivät Mikkelissä näytelmissä. Ensikertalainen Etna sai H:n ja Jäppinen EH:n

Aristean ja Etnan vauhdikasta menoa
Kaikilla vauvoilla on uudet kodit. Onnea uusille omistajille =)
31.3. Bertta pyöräytti 9 reipasta vauvaa. Mustia 4 ja keltaisia 5.
Sekä mustista ja keltaisista on kaksi tyttöä. loput viisi eli kaksi mustaa ja kolme keltaista ovat poikia.
Penuista enemmän tietoa
pentupäiväkirjassa ja ekat
Bertan L-pentujen vauvakuvat
Bertta kävi Reiskan luona kyläilemässä. =)
Kaikilla Helmi-Orvokin vauvoilla on uusi koti. Onnea uusille omistajille
Jesse kävi Turun näyttelyssä ja pikku-ukko sai EH:n
Täältä löytyvät vanhat uutiset